Quantcast
Channel: Keski-Uusimaa
Viewing all 53156 articles
Browse latest View live

Nainen – sanoitko treffeillä, että teet jatkuvasti paljon töitä?

$
0
0

Väestöliitto tutkii parasta aikaa sinkkujen ajankäyttöä. Vaikka kevään aikana valmistuva tutkimus on vielä kesken, yksi asia erottuu jo nyt tuloksista: töihin käytetty aika.

– Varsinkin sinkkunaiset ovat työnantajan kannalta oikeita unelmatyöntekijöitä. Heistä moni käyttää työhön niin paljon aikaa ja energiaa, että eivät vapaa-aikana jaksa enää etsiä kumppania, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi Heli Vaaranen kärjistää.

Tämä voi johtaa myös tilanteeseen, jossa nainen kertoo potentiaalille kumppanille elämästään ensimmäisenä juuri nämä...

Moni sinkku tekee parhaillaan käynnissä olevan tutkimuksen mukaan niin paljon tö...

Säilytätkö postiasi postilaatikossa?

$
0
0

Kun kävelet postilaatikolle, kurkkaatko vain laatikkoon ja jätät postit sinne? Kun katsot saapuneet sähköpostit, jätätkö ne köllöttämään saapuneet-kansioon?

– Sähköpostin inboxia kannattaa ajatella nimenomaan postilaatikkona. Kun kävelee kadun varteen postilaatikolle ja hakee postit, osan niistä käsittelee heti. Osa selataan ja pannaan sen jälkeen vaikka lehtilaatikkoon. Osa jää odottamaan myöhempää käsittelyä. Samoin kannattaa toimia sähköpostin kanssa, järvenpääläinen yrittäjä Minna Koivisto neuvoo. Hän on julkaissut e-kirjan kodin järjestämisestä, tekee ajanhallintaan...

Sähköposti järjestykseen. Järvenpääläinen yrittäjä, DI Minna Koivisto neuvoo aja...

Hyvät kamerat vähentävät bensavarkauksia

$
0
0
KERAVA | Vielä muutama vuosi sitten Keravan Kanniston Teboilin yrittäjä Mika Hämäläinen sai tehtailla rikosilmoituksia poliisille lähes päivittäin bensavarkaista. Sittemmin Hämäläinen hankki kunnon kamerat asemalle. Parantunut autojen ja tekijöiden tunnistus on johtanut siihen, että nykyisin laittomasti tankkaavia ilmoitetaan vain noin kerran viikossa.

LUE LISÄÄ KESKI-UUSIMAAN PAPERILEHDESTÄ TAI NÄKÖISLEHDESTÄ.

www.keski-uusimaa.fi/tilaajapalvelu...

Vesa Aho tankkasi autoaan Keravalla automaatista, vaikka mieluiten hän käy maksa...

Pilkkijä härnää ennen kuin nappaa

$
0
0
JÄRVENPÄÄ | 10-vuotias Tommi Kivikangas istuu kärsivällisesti pilkkireiän äärellä Tuusulanjärvellä.

Isä on opettanut, että aika ajoin kannattaa nykäistä pilkkiä ja härnätä kaloja.

– Merellä oli hyvä syönti ja ahvenia tuli muutamasta reiästä jatkuvalla syötöllä, Pasi Kivikangas kertoo.

Ahven liikkuu parvessa, mikä selittää hyvän saaliin.

– Kun yksi kala kiinnostuu pilkistä, se herättää myös muiden mielenkiinnon. Tuusulanjärvellä ahven viihtyy näin talvella Järvenpään uimarannan edustan syvänteissä, Tuusulanjärven Urheilukalastajien aktiivi...

Veijo Meurosen (oik.) ei tarvinnut antaa neuvoja ennenkin pilkkineelle Tommi Kiv...

Oma mieli heijastuu kuvista

$
0
0
JÄRVENPÄÄ |  Opintoihin sisältyvät työssä oppimisen jaksot ovat todella hyödyllisiä, toteaa tuusulalainen Anna Alanärä , joka opiskelee Keuda Tuusulassa nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi.

– Jakso on jo kolmas opintojeni aikana. Vielä on yksi jäljellä ennen valmistumista, Alanärä hymyilee ja esittelee jaksoon liittyvää projektia.

Hän on työskennellyt seitsemän viikon ajan Loimussa, Järvenpään Nuorisokeskuksessa, missä tammikuussa toteutettiin voimaannuttava valokuvausprojekti Klik.

Projekti on toiminnallinen osa Alanärän ja hänen opiskelijakaverinsa Maija...

Anna Alanärä opiskelee Keuda Tuusulassa nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi....

Nokia jätti JKS:lle tyhjän olon

$
0
0
JÄRVENPÄÄ | Tasan sata oli pistemäärä, jonka BC Nokia vei mukanaan sunnuntai-iltana Järvenpäästä. Järvenpään liikuntahallin tulostaulun lukemat 69–100 (6–20, 18–24, 22–33, 23–23) eivät jättäneet arvailujen varaa vierasjoukkueen paremmuudesta.

Järvenpään Koripalloseuran mahdollisuudet voittaa miesten Divisioona A:n sarjakakkonen karisivat jo ottelun ensimmäisellä jaksolla, joka päättyi Nokian johtaessa 20–6.

Toisen jakson jälkeen lukemat taululla näyttivät Nokialle jo 20 pisteen kaulaa (44–24). JKS:n päävalmentajan Jarkko Lanun mukaan kotijoukkueelta puuttui senttejä korin...

JKS:n Teemu Sulonen teki ottelussa 17 pistettä ollen joukkueensa toiseksi paras ...

Temppuilu työllistää Talman hiihtokoulua

$
0
0
SIPOO | Tarkkaa tilastoa on hankala sanoa, mutta riittää kun vilkaisee Talman parkkiin: hyppyreiden ja reilien parissa viuhuu nykyään enemmän suksia kuin lumilautoja.

Freestyle-hiihdon alalajeista juuri slopestyle onkin kasvattanut vuosi vuodeltaan suosiotaan.

– Paha sanoa yhtä syytä. Näkyvyyttä on ainakin tullut lisää olympialaistenkin myötä, sanoo Talma Skin hiihtokoulun opettaja Aleksi Vesimäki.

Kumparelasku on ollut talviolympialaisissa jo vuodesta 1992 lähtien. Seuraavalla kerralla (1994) mukaan tulivat myös hypyt, ja vuodesta 2010 lähtien on olympiamitalit jaettu myös...

Tuusulalainen Jooa Juntunen harjoitteli ahkerasti Kinos-sessareilla....

Viimeinen erä vei pisteet HCK A:lta

$
0
0
JÄRVENPÄÄ | Viimeiselle erätauolle poistuttaessa näytti vielä siltä, että HCK A olisi nappaamassa kauden ensimmäisen voittonsa Diskoksesta nuorten Mestiksessä. Isäntäjoukkue johti ottelua 3–1 ja oli pelannut varsin hyvän toisen erän.

Mutta kun 60 peliminuuttia oli täynnä, paineli HCK A:n pukukoppiin pettyneitä nuoria miehiä. Jyväskylän Diskos nappasi taas voiton, tällä kertaa lukemin 4–3 (0–0, 1–3, 3–0).

Entistä kirpaisevamman tappiosta teki se, että voittomaali syntyi ajassa 58.43, kun Diskoksen Atte-Aleksi Narsakka hakkasi kiekon maalinedustalta sisään.

– Siinä olisi...

Aapo Lehvosen johtama ylivoimakentällinen toimi mainiosti, mutta tappiolta sekää...

Uudistunut Keski-Uusimaa ilmestyy tiistaina

$
0
0
KESKI-UUSIMAA│Uudistunut sanomalehti Keski-Uusimaa ilmestyy ensimmäisen kerran huomenna tiistaina. Ensinäkemältä suurin muutos on lehden sivukoko, joka huomisesta lähtien on tabloid tämän lehden broadsheetin asemesta. Sivukoon muuttuessa sivumäärä kasvaa noin kaksinkertaiseksi.

Oleellisinta muutoksessa on kuitenkin lehden sisältö. Sen punaisena lankana on edelleen paikallisuus, jota uudistuksella vahvistetaan entisestään.

Uudistuvassa lehdessä on ennestään tuttuja osioita, joita tilaajat ovat lukijakyselyissä kertoneet erityisesti arvostavansa. Mukaan tulee kuitenkin myös...

Toimittaja Anne Kanerva (vas.), urheilutoimittaja Aino Salonen ja toimitussihtee...

Hatunnosto yliopistokaupungille!

$
0
0
JÄRVENPÄÄ |  Yleisessä tiedossa ei välttämättä ole, että Järvenpää on vireä yliopistokaupunki. Opetusta järjestetään kirjaimellisesti korkealla tasolla, kukkulalla.

Mitä siellä tapahtuu nyt, ydintalven aikaan? Otimme siitä selvää. Maisema oli kuin Pekka Halosen maalauksessa, kun kiipesimme Kallio-Kuninkalaan, missä sijaitsee Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kurssikeskus.

Olimme saaneet vihiä, että viikon ajan kurssikeskuksessa on työpajaan osallistunut maailmankuulu säveltäjä Kaija Saariaho , jonka lähivuosien kuvioihin kuuluu esimerkiksi ooppera tekeminen yhdessä...

Pariissa asuva sellotaiteilija Anssi Karttunen nautti keskiuusmaalaisesta maisem...

Moni kaipaa ulkopuolista apua surun hetkellä

$
0
0
KERAVA | Omaisen kuolema on aina jonkin asteinen järkytys. Ylimääräisen järkytyksen monelle aiheuttavat hautauksen järjestelyistä syntyvä paperisota ja työmäärä.

Keravalla hautauspalvelua pyörittävä Ari Lumme vahvistaa, että suuri työmäärä tulee yllätyksenä varsinkin sellaisille asiakkaille, jotka eivät ole aikaisemmin järjestäneet hautausta.

– Kun ihminen on ensimmäistä kertaa asialla, niin onhan siinä paljon uusia asioita kokonaisuudessaan. Kuolema on muutenkin aina ikävä asia, Lumme miettii.

Pelkästään tieto kuolemasta pitää välittää moneen paikkaan....

Hautausyrittäjä Ari Lumme auttaa asiakkaita hautaustilaisuuden järjestelyissä. M...

Purjehtijat saivat uuden huoltorakennuksen

$
0
0
JÄRVENPÄÄ | Tuusulanjärven Purjehtijoiden uusi huoltorakennus on viimeistelyä vaille valmis. Sunnuntaina se oli yön ulkona viettäneiden Keravan Eräkamujen taukopaikka.

– Kiinteistön omistaa Järvenpään kaupunki. Me olemme tässä pitkäaikaisia vuokralaisia, kertoo purjehtijoiden aktiivi Matti Innala .

Huoltorakennusta ja päärakennusta vuokrataan esimerkiksi perhejuhlia varten, jos yhdistyksen oma käyttö sallii sen.

LUE LISÄÄ KESKI-UUSIMAAN PAPERILEHDESTÄ TAI NÄKÖISLEHDESTÄ.

www.keski-uusimaa.fi/...

– Hienoa, ettei edes pohjoistuuli karkoittanut väkeä Hile-tapahtumasta...

Jussi 69 todistaa: Nälkäinen rokkari syö vaikka kaksi pääateriaa

$
0
0

– En ole yhtään ruoanlaittajatyyppiä, Jussi 69 myöntää istahtaessaan alas seeprakuosiselle penkille Hard Rock Cafessa.

John Lennonin , Rihannan ja Cherin esiintymisasujen somistama ravintola tuntuu luonnolliselta paikalta musiikkia elävälle ja hengittävälle rokkarille.

Ensitöikseen hän tilaa pari Coronaa ja kaksi alkoholitonta olutta.

– Asun yksin, ja ruoan tekeminen vie paljon aikaa. Käytän sen mieluummin istumalla kavereiden kanssa ulkona, ja jättämällä ruoanlaiton niille jotka sen osaavat parhaiten, mies toteaa.

Hard...

Asun yksin, ja ruoan tekeminen vie paljon aikaa. Käytän sen mieluummin istumalla...

Rattijuopon auto oli katsastamaton

$
0
0
Nurmijärven Kiljavantiellä jäi rattijuoppo kiinni sunnuntaina kello 20.05.

Rajamäellä partiota vastaan tullut henkilöauto pysäytettiin ja kuljettajana ollut 28-vuotias paikkakuntalainen mieshenkilö puhallutettiin.

Tarkkuusalkometri antoi tuloksen 0,24 promillea.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja ajoneuvorikkomuksesta, koska auto oli katsastamaton.

Miehelle myönnetty ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Kuski oli yksin liikkeellä....

Sadat saavat suhdeapua

$
0
0
KESKI-UUSIMAA  |  Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakuntien yhteisellä perheasiain neuvottelukeskuksella piisaa nyt asiakkaita.

Keskuksessa asioi viime vuonna yli 700 aikuista, noin kymmeneksen edellisvuotta enemmän.

Neuvonta-apua Järvenpäässä toimiva keskus antoi yli kolme tuhatta tuntia.

Valtaosa asiakkaista on 30–50-vuotiaita perheellisiä aikuisia.

Eli ihmisiä, joilla on monta rautaa tulessa.

– On paineita kotona ja töissä. Osalla on huolta myös taloudesta, perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Anssi Tietäväinen sanoo.

Huoli taloudesta...

...

Punk-lavalla pidetään kivaa pään sisäisen kaaoksen kanssa

$
0
0

Keravalaisen punk-bändi Mausta-5:n jäseniä voi hyvästä syystä kutsua punk-konkareiksi, sillä yhtyeen viisi jäsentä soittavat yhteensä neljässä aktiivisessa punk-bändissä, ja yhdessä soitettuja vuosia on takana lähemmäs 20. Vuonna 2012 perustettu Mausta-5 on nokkamies Raivo Tarvaisen mukaan perustettu siksi, että hänellä tuli tarve saada aivoituksiaan ulos.

– Meillä kaikilla on vahva rock-punk-tausta. Toki olisi hienoa soittaa jazzia ja reggaetakin, mutta punk on sitä mitä me osataan, Tarvainen sanoo.

– Sitä paitsi mun lauluäänellä ei kovin moni muu tyyli olisi edes...

Treenikämppä Keravalla. Herbert (vas.) , TT ja nokkamies Raivo Tarvainen sekä Ma...

Keskusta eloon

$
0
0
KERAVA | Keravan keskustan elävöittämishankkeet ja koko muunkin kaupungin rakentaminen on saanut uuden päällysmiehen. Maankäyttöjohtaja Jukka Laitila sanoo, että kaupungin keskusta elpyy, kun sinne saadaan paljon uusia asuntoja ja niihin asukkaita sekä heistä kiinnostuneita kaupallisia palveluja.

Laitila työskenteli aiemmin Järvenpään kaupungin palveluksessa ja sitä ennen Tuusulassa. Nyt hän miettii, mihin Kerava saisi asutettua 12 000 uutta asukasta vuoteen 2035 mennessä.

LUE LISÄÄ KESKI-UUSIMAAN PAPERILEHDESTÄ TAI NÄKÖISLEHDESTÄ.

...

Keravan keskustan kehittäminen on maankäyttöjohtaja Jukka Laitilan keskeisimpiä ...

Ensikertalainen uppopallossa

$
0
0

 

TUUSULA  |  Monet luulevat, että uppopallomaalivahdeilla on oltava todella hyvät keuhkot, sillä he vahtivat maalia – veden pohjassa olevaa rautakoria – selällään maaten.

– Yritä rohkeasti laittaa korin rengas hartioidesi väliin, neuvoo keravalainen uppopallokonkari Jussi Ylhäisi, 31, keravalaista ensikertalaista, Sami Westmania, 17.

Uppopallojoukkueen kuudesta pelaajasta kaksi puolustaa, kaksi hyökkää ja kaksi pelaa maalissa. Maalivahteja tarvitaan kaksi, koska yksi ihminen ei voi pidätellä hengitystään koko pelin ajan.

Westman palaa nopeasti...

...

Aino Sibelius nousi oopperaan

$
0
0
Innostava kohde. Aino Sibelius on kamarioopperan aiheena Järvenpäässä. Ohjaaja Tiina Häkkinen (vas.), sopraanot Aurora Ikävalko ja Satu Kaarisola-Kulo sekä säveltäjä Riikka Talvitie kertovat, että teos peilaa nykypäivän naistaiteilijoiden tuntemuksia suhteutettuna Ainon elämään. Ooppera liittyy Sibeliuksen juhlavuoteen.

LUE LISÄÄ KESKI-UUSIMAAN PAPERILEHDESTÄ TAI NÄKÖISLEHDESTÄ.

www.keski-uusimaa.fi/tilaajapalvelu...

...

Lukio jälleen liipaisimella

$
0
0
TUUSULA  |  Viimeistään elokuussa selviää, mikä on Tuusulan virkamiesten ehdotus Kellokosken lukion tulevaisuudesta. Opetusministeriö vaatii koulutuksen järjestäjiltä kovia säästöjä eikä vaihtoehtoja liiemmälti ole.

LUE LISÄÄ KESKI-UUSIMAAN PAPERILEHDESTÄ TAI NÄKÖISLEHDESTÄ.

www.keski-uusimaa.fi/tilaajapalvelu...

Kellokosken lukion sulkemista joudutaan taas harkitsemaan....
Viewing all 53156 articles
Browse latest View live